Pari vuotta sitten Edutool-opintojen hakemukseen liitettiin teksti, jossa tuli kertoa, miksi hakee näihin opintoihin ja miksi juuri minut tulisi valita opiskelijaksi. Kirjoitin siitä, kuinka käytännön työssä saatu kokemus on tärkeää, mutta monia virheitä voisi estää tai helpottaa teoriatiedolla. Olin myös sitä mieltä, että tieto antaa uusia näkökulmia koulun arkeen: on turha moittia oppilasta, jos opettajalla on puutteita ammattitaidossa. ”Opettajan on kyettävä perustelemaan työtään ja toimiaan asiatiedoilla.” Olen saanut kaipaamaani tietoa oppimisesta ja opettamisesta, eikä tieto ole jäänyt pelkäksi kirjatiedoksi, sillä se on kokemusten kautta myös omaksuttu.
Yhteisöllistä tiedonrakentamista ja itsesäätelyä
Itsesäätöinen oppiminen on ollut yksi oppimisen kohteista ja omaa käyttäytymistään voi nyt peilata hankittuun teoriatietoon. Itsesäätelytaitoja olen joutunut kehittämään, sillä innostun ja kiinnostun monista asioista enkä osaa aina suhteuttaa tehtävän vaatimuksia siihen aikaan, mikä minulla on työhön käytettävissä. Nyt olen alkanut oppia, että täytyy valikoida tarkemmin, mihin käyttää aikaansa ja mitkä asiat tekee kevyemmin. Uskoisin, että näiden opintojen jälkeen osaan mitoittaa paremmin tehtävän vaatimukset, ajan käytön ja omat kiinnostukset yhteen.
Tiedon rakentaminen ja yhteisöllisyys liittyvät toisiinsa. Olen tämän toisen opiskeluvuoden aikana huomannut oppineeni toimimaan ryhmässä ammattimaisemmin ja opiskelustrategiani ryhmätyössä ovat kehittyneet. Kun saamme tehtävän, osaan ajatella, miten voimme sen ryhmässä jakaa osiin, miten julkaisemme toisillemme itsenäisesti tehdyt osat ja miten kehitämme yhteisen tuotoksen. Työjärjestys on selvä. Samoin osaan neuvotella toisten kanssa yhteisestä tavoitteesta, kysyä tarkennuksia toisten ajatuksiin ja tarjota itselle sopivia osia tehtäväksi.
Erityisen tärkeää on ryhmän jäsenten välinen luottamus. Koska olemme Tel2-ryhmässä tehneet työtä yhdessä ennenkin, luotimme siihen, että jokainen tekee osansa ja rohkenee sanoa ajatuksensa. Samoin meillä oli kiinnostava kokoonpano, sillä olemme kaikki eriasteisten koulutusinstituutioiden edustajia. Jokaisen erityisosaaminen tuli esiin, mutta myös se, kuinka jokaisen työyhteisön toiminnassa oli samoja piirteitä. Tässä sujuvassa ryhmätyössä oli ilmeisesti kyse asiantuntijalle tyypillisen toimintatavan oppimisesta. Tähän pääseminen edellyttää vuorovaikutustaitoja: taitoa kysyä, vastata, perustella, kuunnella.
Saavutinko kevään tavoitteet?
Kevään opiskelutavoitteiksi asetin itselleni vuorovaikutustaitojen parantamisen online-keskusteluissa, erilaisten teknologioiden käytön harjoittelun etäopiskelussa ja jäsentyneen kokonaiskuvan luomisen motivaatiosta ja itsesäätelytaidoista. Vaihto-opiskeluun lähtö ei konkreettisesti edistänyt opiskelujani, oikeastaan hidasti, sillä en kirjoittanut graduani oikeastaan lainkaana ja viimeisin tavoite, joka liittyi gradun kirjoittamiseen, ei täyttynyt.
Opin kevään aikana paljon muuta. Kehitin sosiaalisia taitojani olemalla yhtenä opiskelijana mukana espanjan kielen kurssilla yhdessä nuorten kanssa. Samoin tein valokuvapäiväkirjaa koko ajalta ja näin mietin päivittäin, mitä olen kunakin päivänä kokenut sellaista, josta voisin kertoa kuvalla. Vaikka valokuvapäiväkirjan pitäminen joskus tavallisena, sateisena ja arkisena päivänä tuntui typerältä, se oli kuitenkin yllättävän koukuttava haaste. Mitä kerron kuvin arkisesta päivästä? Koska valokuvapäiväkirjani oli julkinen, en halunnut julkaista siinä kovin yksityisiä kuvia. Tein siis itselleni rajauksia, jotka haastoivat miettimään. Erään tuttavani mukaan kuvista oli kiinnostavaa päätellä, mitä oikeastaan olin tehnyt, sillä kuvat olivat usein niin viitteellisiä.
Tekniikan käyttöön on tullut lisää varmuutta. Käytin usein Skypeä ja ACP:tä, mutta en osaa sanoa, kehityinkö keskustelijana. Sen sijaan minusta on tullut laumaeläin ja toteutan ikäryhmälleni tyypillistä lajikäyttäytymistä: olen FB:n heavyuseri! 😀 – Keski-ikäiset naiset ovat kuulemma suurin kasvava FB:n käyttäjäryhmä ja heavyuseri kirjautuu tililleen useita kertoja päivässä tai on kirjautuneena koko ajan (Kirschner & Karpinski 2010). – On ollut hyvä, että olen ollut ainoa mentorointiryhmän jäsen, joka ei ole ollut innokas FB:n käyttäjä. Näin minunkin on ollut pakko ryhtyä ymmärtämään sen mahdollisuuksia. Ystävällisesti minut on liitetty kolmeen eri ammatilliseen ryhmään – yllätyksenä ja pyytämättä. Kiitos huomaavaisuudesta!
Miten opetukseni muuttuu?
Kun palaan töihin, koulumme tilanne on muuttunut merkittävästi. Opetan koulun pihalla olevissa parakeissa, sillä koulurakennus puretaan homeen vuoksi. Parakeissa toimii langaton verkko, mutta kannettavien tietokoneiden määrä ja laatu on vielä epävarmaa. Poikkeavat olosuhteet vaativat improvisointia ja siksi täytyy edetä tilanteen mukaan. Ensimmäinen oppimistavoite onkin turhautumatta sopeutua uuteen tilanteeseen ja ottaa käyttöön ne teknologiat, jotka ovat saatavilla.
Haluaisin antaa jokaiselle oppilaalleni tehtäväksi pitää äidinkielen blogia. Sitä kirjoitettaisiin koko yläkoulun ja lukion ajan. Kokeilen myös laatia oman opetusblogin, josta oppilaat voisivat käydä tarkistamassa kurssien aikatauluja ja tehtäviä. Maksullista, suljettua wiki-ympäristöä tai muuta sovellusta tässä koulun tilanteessa on hankala järjestää.
Samoin pyrin opettamaan mahdollisimman monet, sisältönsä puolesta yhteisölliseen oppimiseen sopivat asiat tutkivan ongelmanratkaisun keinoin. Aluksi oppilaat voisivat muodostaa ryhmät haluamallaan tavalla, mutta vähitellen ryhmien kokoonpanoa muutettaisiin niin, että myös toisilleen tuntemattomammat oppilaat muodostaisivat ryhmiä. Varsinkin yläkoululaisten kanssa ryhmien kokoonpanolla on suuri merkitys.
Kolmas opetuksessani näkyvä piirre on tavoitteiden selkiyttäminen oppilaille. Huomasin viime keväänä, että tavoitteiden selkeä avaaminen ja niiden tekeminen jokaiselle oppilaalle henkilökohtaiseksi, jäntevöitti selvästi oppimista. Tavoitteiden asettaminen on aluksi hankalaa, mutta harjoittelemalla ja toistamalla se onnistuu. Olen sen itse kokenut näissä opinnoissa. Oikeastaan vasta nyt tänä keväänä aloin kunnolla ymmärtää tavoitteiden asettamisen merkityksen. (Ks. Lajoie 2003.)
Toinen tärkeä oppimistavoite on erilaisiin sovelluksiin tutustuminen ja verkostoituminen toisten, teknologiaa käyttävien äidinkielen opettajien kanssa. Äidinkielen opettajien liiton FB-sivustolla ei näyttänyt olevan kovin paljon tietoa tvt:tä hyödyntävistä kollegoista, mutta Open Päivitys –koulutuksen blogista löytyi.
Nyt verkkokeskusteluja seuratessani olen hämmästellyt sitä sovellusten ja menetelmien tulvaa, joka vyöryy vastaan. Miten reagoida tähän järkevästi? Ennen uusien sovellusten ja opetusmenetelmien opettelua minun täytyy opiskella tekijänoikeuksien ja CC-lisenssien lisäksi myös erilaiset OPH:n käytänteet ja ohjeet alaikäisten some-palveluiden käytöstä. Ennen kuin jatkan oppilaiden kanssa pitempään tätä puuhailua on hyvä oppia oikeat käytänteet pian, jotta niistä tulee rutiinia.
Tekijänoikeuksia ja CC-lisenssejä koskevaan verkkokoulutukseen osallistuinkin jo huhtikuussa. Näistä ja muista asioista saan tietoa paitsi OPH:n sivuilta myös eri oppilaitosten tekemistä wikeistä, joita on verkossa useita. Olen kuulunut jo vuosia Sometu-verkostoon, mutta en ole oikeastaan lainkaan tutustunut sen toimintaan tai sivuston sisältöihin. Nyt taitaa olla sen aika.
Paluu sorvin ääreen
Minulla on ollut hieno tilaisuus vuoden mittaiseen opintovapaaseen ja kolmen kuukauden vaihto-opiskeluun. Palaan työhöni näiden opintojen jälkeen toisenlaisena opettajana. Osaan perustella teknologian käytön opetuksessa ja osaan käyttää opetuksessani joitakin hyödyllisiä sovelluksia. Jatkossa asiantuntijuuteni punnitaan siinä, miten taitavasti osaan tuoda osaamistani muiden käyttöön. Se on kolmas oppimistavoitteeni.
Kouluni opettajista melko iso osa on kanssani samanikäisiä, joten tiedän, millainen koulutustausta heillä opettajina on. Yhteisöllisyys, oppilaiden ohjaaminen itsesäätöisiksi oppijoiksi ja osaamisen jakaminen on heille uutta. Itsekin pohdin näiden opintojen alussa, mitä ideaa on omien ajatusten esittämisellä julkisesti. Oman osaamisen jakaminen ja julkinen verkkokeskustelu asiantuntijayhteisöissä on uutta. Miten saataisiin kollegoissani oleva yhteinen vaikutelmatieto koulun kehittämisen voimaksi? Opetuksen kehittäminen ei ole yksittäisten sovellusten tai pedagogisten mallien oppimista vaan koko oppimisen ideologian muuttamista. Helppoja, selkeitä ratkaisuja ei ole, vaan osaamisen kehittäminen edellyttää syvällisempää ajattelun muutosta.
Kuuntelin Jari Sarasvuon ohjelman Kulttuuria kannattaa opiskella. Siinä hän esittää mallin, jonka avulla yrityksen toimintaa voi kehittää. Ensin henkilöstölle tulee kommunikoida selkeästi muutoksesta, sen tarpeista ja hyödyistä. Sen perusteella yrityksessä kypsyy ajatus muutoksesta ja sen tarpeellisuudesta. Kun muutoksen suunta on yhdessä sovittu, se vaikuttaa yhteisön toimintakulttuuriin, joka puolestaan kehittää henkilöstön kompetenssia. Kompetenssin kehityttyä kehittyy myös kommunikointi. Tärkeä ajatus tässä on se, ettei kompetenssin kehittäminen muuta toimintakulttuuria vaan liikkeen alkusysäys lähtee keskusteluista: mitä, miksi ja miten ollaan tekemässä muutoksia. Samoin Sarasvuo puhui kulttuurin tekemisestä näkyväksi. Tämän voi rinnastaa siihen, kuinka esim. näillä kirjoituksilla ja pohdinnoilla tehdään näkyväksi omaa ajattelua, joka taas puolestaan vaikuttaa omaan toimintaan.
Asiantuntijaksi kehittyminen on kolmen eri osatekijän kehittämistä: tiedon, oppimisstrategioiden ja kiinnostuksen (Alexander 2003). Olen nyt hankkinut teoriatietoa oppimisesta ja teknologian roolista siinä ja nyt tarvitsen spesifimpää, oman aineen opettamiseen ja käytännön koulutyöhön liittyvää tietoa. Tämän tiedon avulla minun tulee kehittää omia työprosesseja. Kun alkaa työssään nähdä erilaisen toiminnan tuottamia oppimistuloksia, kasvaa oma motivaatio ja kiinnostus. Tähän antoi myös oma opetuskokeilu gradua varten hyvän alun. Tärkeää on myös luoda ja pitää yllä toimivia verkostoja toisiin opettajiin, sillä toimintaympäristö muuttuu koko ajan.
Adaptiiviset asiantuntijat ovat uteliaita, uskaltavat yrittää, ottaa riskejä ja epäonnistua, yrittää uudestaan. Kompetenssin ja asenteen lisäksi tarvitaan annos minäpystyvyyttä ja se taas vahvistuu onnistumisten kautta. Jotta epäonnistuminen ei lamauttaisi, asiantuntija punnitsee riskit etukäteen. Tarvitaan myös epäonnistumisia hyväksyvä ympäristö ja kannustusta, siis sopiva yhteisön kulttuuri. Tämän luomiseen voin omassa työyhteisössäni osallistua kuuntelemalla, kannustamalla ja antamalla omasta työstäni esimerkkejä.
Tässäpä sitä on pientä puuhastelua! Toivottavasti osaan nyt järjestää sellaisia oppimisympäristöjä, että oppilaani saavat kokea uuden oppimisen yhtä mukavana ja rikastuttavana kokemuksena kuin minulle on tämä opiskelu ollut.
Lähteet:
Alexander, P. A. (2003). The Development of Expertise: The Journey From Acclimation to Proficiency. Educational Researcher, 32(8), 10 – 14.
Kirschner, P. A. & Karpinski, A. C. (2010). Facebook® and academic performance. Computers in Human Behavior 26 (2010), 1237 – 1245. DOI:10.1016/j.chb.2010.03.024
Lajoie, S.P. (2003). Transitions and Trajectories for Studies of Expertise. Educational Researcher, 32(8), 21 – 25.
Minäkö nörtti? 